Kuulumisia

Malin jalka on todettu parinviikon takaisessa kontreollissa erinomaiseksi :) Ei tuosta puudelista ikinä näkisikään että se on leikattu, niin reppaasti töpsyttelee menemään. Nyt Malli on ollut jo lenkeillä mukana ja jaksaa tehdä pitkää metsälenkkiäkin. Kyllä ne lihakset sieltä alkaa kehittymään :) Elätän edelleen suuria toiveita aksan suhteen, ehkäpä siitä tulee vielä pieni kiitäjä kisakentille. Mali on jatkanut juoksukontakti kouluaan -nyt ollaan liitetty treeniin mukaan jo vauhtia. "Kontaktia" siis treenataan ihan ilman esteitä, en uskalla vielä paljastaa systeemiä millä opetan, sillä voi olla että mennään metsään ja pahasti :D Aika näyttää, mutta Malista on kiva treenata ja sairastelun ajan tuo harjoitus oli oikeastaan ainut mitä uskalsin tehdä.

Lapset ne vaan kasvaa, Malista on tulossa kovaa vauhtia aukuinen ja tosikko. Torstaina lämmittely lenkillä nähtiin Åsan kromfonländerin pentu, Mali kävi katsomassa ja totesi vain että jaa tällänen. Ei halunnut leikkiä. Inna puolestaan on aloittanut ensimmäiset juoksunsa! JES! Tätä ollaan odotettu jo puoli vuotta :D Jospa tästäkin neidistä tuli aikuinen. Ainakin kiukkuinen se oli juoksujen ekoina päivinä. Uhitteli Kodalle, Sirpan luona kauheaa ärinää Miron kanssa luun päälle ja mikä raivostuttavinta: yrittää astua Malia! Kuka ihme se on keksinyt että narttukoirat ovat helpompia kuin urokset!?

Koda teki sunnuntaina Helsingissä triplanollat. Tosin vauhti oli ee-rit-täin hi-das-ta, joten helppo se oli lykätä oikeille esteille. Pelkäsin jo että onkohan se rikki, kunnes muistin (ihmettelen miten saatoin unohtaa): Pakotin sen pysymään lähdössä :D Ilmankos ei liikkunut mihinkään :D Torstaina käytiin tekemässä Hennan kanssa okseri ja pituus knock-outtia -kyllä sillon kulki! Eli ei ehkä hätää :D Teipattiin myös Hennan kännykkä tuoliin kiinni jotta saatiin videolle radat :) Oli niiin kivaa treenata taas knockaria Hennan kanssa :)

Elämän pieniä ihmeitä

Nyt Malin leikkauksesta on neljä päivää. Puudeli käyttää todella hyvin jalkaansa, äsken takapihalla ravaili ympäriinsä etsien tongittavaa. Ravissa jalan liike on samanlainen kuin toisenkin. Ennen leikkausta yksi oire oli vajaa liike. Nyt venyttää hyvin jalan liikkeen loppuun asti ja varaa painoa sille :) Ainut mikä menoa haittaa on pahuksen koppa päässä, Mali ei tykkää yhtään vaan yrittää välillä raivolla repiä sitä irti.

Kävimme isojen kanssa eilen treenaamassa ja Mali pääsi mukaan. Voi sitä riemua kun hänet laskettiin hallille töpsyttelemään radan rakennuksen ajaksi! Mali seuraili innolla kun esteitä laitettiin ja sai pieniä hepuli kohtauksiakin, "assosiaatio" harjoitukset ovat ilmeisesti tehonneet :) Mali seuraili sylistä kuinka muut treenasivat ja kulutti samalla hieman aivojaan. Isojen treenin jälkeen menimme ulkokentälle ja Mali sai lelun! Kuvistakin jo voi nähdä miten pentu on täynnä elämän iloa! Ja teille jotka kauhistelevat, hoito-ohjeessa lukee: liikunta vapaata :)

Toinen pieni ilon aihe koettiin eilen sohvalla kun Malin koppa riisuttiin. Mali rapsutti korvaa leikatulla jallaan :)

Pieni puudeli sairastaa

Kaikki alkoi hieman ennen pääsiäsitä, kun huomasin, ettei Mali varaa toiselle takajalalle kunnolla. Päivä oli torstai ja olimme lähdössä Kuopioon. Ajattelimme, että katsotaan vklopun yli ja annetaan olla levossa, jos Mali on vain kolhaissut jalan johonkin.. Ontuminen oli sen verran pientä, ettei kukaan huomannut sitä ennen kuin siitä mainitsi. Aloin jo hieman huolestumaan, sillä mielestäni lihaksisto oli epätasapainossa, ts. toisella puolella oli isommat lihakset kuin toisella. Rakas mieheni tosin leimasi minut ylihysteeriseksi, vaikka ei häntä voi siitä moittia, olen välillä juurikin tätä.

Viikonloppuna tilanne ei sitten näyttänyt korjaantuvan vaan Mali alkoi ontua selkeämmin. Pohdin kumpi ensin, fyssäri vai eläinlääkäri. Kokemus on kuitenkin opettanut että tämäntyyppisissä tilanteissa eka fyssärille, siellä moni ontuminen on loppunut. Paniikki puhelu ja vklopun häirintä Tanjalle ja saimme peruutusajan. Mali tosin oli täysin oma itsensä, riehui ja temmelsi kuten ennenkin, vain varoen hieman toista jalkaansa. Aloimme myös epäilemään olisiko varpaassa murtuma/hiusmurtuma, ainakun varpaita nypläsi Mali alkoi nuolemaan tai haistelemaan niitä.. Tosin, kokeileppa kotona omalle koiralle, varpaiden nypläys saa koirankin ihmettelemään mikä niissä on ja tassukarvojen hipelöinti kutittaa.

Palasimme kotiin ja kohta olikin jo Tanjalle aika. Hän vahvisti epäilyni, koira on ihan toispuoleinen. Selkä oli ihan jumissa ja Tanja epäili Malin ottaneen jonkun iskun. Malista ei ottanut selvää oliko hän kipeä vai ottiko häntä vaan päähän kun joutui makoilemaan  kyljellään paikallaan. Ensin luultiin että hän on niiin kipeä, kunnes pidimme vain paikallaan ja Mali oli edelleen sitä mieltä ettei häntä pidetä tässä makoilemassa kun on niin paljon tongittavaa huoneessa. Koira saatiin kuitenkin hierottua auki ja viikon päästä tulisi näkyä muutoksia mikäli oli selästä johtuvaa. Tanja kuitenkin suositteli kuvia, sillä hänen mielestään jalka ei ollut normaali. Huoli alkoi kasvaa ja mielessä pyörivät kaikki kamalat sairaudet...

Parin päivän päästä jalka alkoi näyttää jo kohtuu hyvältä, Mali astui sillä enemmän ja aloimme miettimään olisiko se sittenkin johtunut selän jumeista.. Mali oli edelleen takapiha pissityksellä, energiaa ja iloisuutta tuntui riittävän. Mali paineli täysillä takapihalla, välillä lelujen kanssa, välillä ilman. Jalka ei ollut kipeä juostessa, tai sitten se vain unohtui kun oli niiiiin kivaa. Yritimme vähän hillitä Malin menoa, hän ei ollut lenkeillä mukana ja menon yllyttyä nappasimme syliin. Emme kuitenkaan kokonaan estäneet hänen leikkejään, kerta itse haluaa juosta pää kolmantena jalkana takapihalla, niin juoskoot.

Pääsiäinen tuli ja perjantaina jalka näytti vielä hyvältä. Lauantaina otin Malin kisoihin mukaan, kasvattaja ja Malin isän omistaja tulivat ihmettelemään puudelin jalkaa. Lauantaina tilanne oli selkeästi pahempi, Mali ei astunut kunnolla jalalleen. Hän tervehti ihmiset ja koirat innoissaan, mutta vaikutti kovin rauhalliselta (Maliksi). Siinä sitten yritin kisata Mayan kanssa, kun huoli puudelista oli kova. Malin jalkaa ihmettelivät kasvattajan ja isän omistajan lisäksi usea puudeli ihmenen/kasvattaja. Osa kertoi puudeleiden olevan kovin hyvä filmaamaan, ja pitivät täysin mahdollisena että Malille olisi jäänyt tavaksi varoa jalkaansa. En halunnut jäädä enää arpomaan vaan halusin jonkin vastauksen miksi Mali ei käytä jalkaansa. Puhelin konsultaatio eläinlääkärille ja saimme varattua ajan seuraavalle viikolle Saloon kuviin. Sunnuntaina Mali oli mukana att:n kisoissa kuluttamassa aivojaan, ja jalkaa pääsi vielä ihmettelemään tuomarointinsa jälkeen Eeva-Liisa. Hänkään ei pitänyt jalkaa normaalina. Onneksi oli aika varattuna kuville.

Torstai tuli ja lähdimme kasvattajan kanssa ajamaan kohti Saloa. Mieli oli positiivinen, vaikka pelko hiipi kokoajan.. Pahinta olisi jos ei löytyisi mitään syytä miksi puudeli ontuu, tai näin siinä tilanteessa ajattelin.. Mali oli ollut taas paljon pirteämpi, oma leikkisä itsensä. Hän ei ollut näköjään yhtään harmissaan jalastaan, takapiha riehumiset olivat jatkuneet kun ei lenkillekkään huolittu mukaan. Puudeli oli elämäniloa täynnä. Eläinlääkäri tutki Malin ja totesi, että jotain jalassa oli vikana, muttei osannut äkkiseltään sanoa mitä. Päätettiin siis kuvata jalka. Olin kovin huolissani näin pienen (3kg) koiran rauhoittamisesta, joten eläinlääkäri ehdotti että kokeillaan ottaa kuvat hereillä. Kun kuva ilmestyi tietokoneen ruudulle, eläinlääkäri, hoitaja ja kasvattaja menivät aivan hiljaisiksi, itse en tajunnut tilanteesta mitään. Kun eläinlääkäri sitten sanoi mikä tilanne oli: toinen lonkka sijoiltaan, menin lievään paniikkiin. Eläinlääkäri selitti mitä tämä tarkoitti, oli olemassa kaksi vaihtoehtoa: leikkaus tai ikiuneen saattaminen. Tässä vaiheessa purskahdin itkemään, aivot eivät osanneet käsitellä tilannetta. Kysyin millaista elämää koira voi viettää leikkauksen jälkeen, voiko se ikinä lenkkeillä metsässä, leikkiä muiden koirien kanssa ja elää normaalia aktiivista puudelin elämää. Eläinlääkäri kertoi että kaikki vastaavan leikkauksen käyneet koirat ovat nousseet jaloilleen ja pärjänneen mainiosti jalalla. Hän painotti, että leikkaus tarkoittaa pitkää kuntoutus vaihetta. Kasvattaja kysyi haluanko käydä soittamassa Veli-Matille, saisimme päättää mitä tehdään. Tässä vaiheessa tiesin mitä tehdään ja tiesin mitä mieltä Veli-Matti asiasta olisi: Leikataan. Näin helpotuksen kasvattajan kasvoilta.

Eläinlääkäriltä päästyämme kasvattaja ehdotti että menemme tien toisella puolella olevalle jätskikitskalle ja haemme jäätelöt, hän varmaan tiesi että kaikki me tarvitsemme verensokerin kohotusta ennen ajomatkaa kotiin. Mali oli taas oma reipa itsensä, hän ei murehtinut jalkaansa vaan bongaili torin laidalta kaikkea kivaa: haa lokki, haa ihmisiä, haa jäätelöä! Pentu oli elämän iloa täynnä ja tiesimme kaikki että päätös leikkauksesta oli oikea.

Viikonloppu tuli ja mieli oli edelleen maassa Malin jalasta. Kuulin, että erään tuttavan koiralle oli aikanaan tehty sama leikkaus mikä Malilla oli edessä. Tieto yllätti, sillä tiesin koiran olevan edelleen elämänsä kunnossa, enkä ikinä olisi uskonut sen käyneen leikkauksessa. Soitin koiran omistajalle vertaistukea hakeakseni. Puhelussa hän kertoi jalan leikanneen Timo Talvio, ja suositteli ehdottomasti leikkausta hänellä. Kuulin useamman ihmisen suusta Talvion olevan "guru" ja päätin soittaa Etelä-Helsingin eläinlääkäriasemalle. Ajan saisi samalle viikolle ja hoitaja kertoi puhelimessa Talvion tekevät kyseisiä leikkauksia hieman eri tavalla, mikä vaikuttaisi merkittävästi koiran kuntoutumiseen. Olimme kasvattajan ja Veli-Matin kanssa yhtä mieltä, Mali leikataan Helsingissä, makso mitä makso. Vaikka kyseinen leikkaus onkin melko yleinen ja jokaisella eläinlääkäriasemalla se pystyttäisiin tekemään, olin kuitenkin vakuuttunut tuttavieni suosituksista.

Leikkauspäivä tuli nopeaa ja olimme vain voineet ihmetellä puudelin tarmoa. Edelleen Mali oli pirteä ja epäilimmekin ettei lonkka voi olla kokoaikaa paikaltaan. Miten ihmeessä koira pystyisi käyttämään jalkaa joka ei ollut paikallaan? Kuvasin kännykällä videon missä Mali juoksee hanska suussa ympäri takapihaa. Eläinlääkärissä Talvio haastatteli meitä tarkkaan mitä oli käynyt ja katseli miten Mali töpsytteli ympäriinsä tutkien paikkoja. Näytin hänelle ja hoitajalle kuvaamani videon ja he totesivat yhdessä että aikamoinen elohiiri! Mali tutkittiin ja rauhoittiin kuvien ajaksi. Kun näytölle piirtyivät kuvat jalasta, säikähdin: sehän on edelleen paikaltaan! Talvio totesi rauhallisesti että kyllä se on luksoitunut ja ettei se ollut mikään akuutti. Trauma on sattunut ainakin kuukausi sitten, luun paksuudesta ja lonkan kehityksestä päätellen. Hän sanoi että tarkkaa ajankohtaa on vaikea arvioida, mutta epäili n.2kk ikää. Olin aivan tyrmistynyt, miten ihmeessä puudeli on voinut liikkua jalan kanssa ja vielä niin ettei kukaan ole huomannut mitään!! Pelko alkoi taas hiipimään.. Talvio totesi että ei tässä mitään, leikataan jalka niin siitä tulee erittäin hyvä. Olin hieman tyrmistynyt, kysyin Malin tulevaisuudesta: miten metsälenkit, toisten kanssa leikkimiset ja varovasti voiko koiralla ikinä harrastaa agilityä? Eläinlääkäsri katsoi minua ja totesi huolettomasti että jalasta saadaan erinomainen ja se ei ole este millekkään näistä. Leikkauksen jälkeen koira kovalle käytölle, erinomainen lihaskunto niin hän ei näe mitään syytä miksei koirasta voisi harrastaa. Suuni loksahti auki. Veli-Matti kysyi toipumisajasta ja eläinlääkäri ja hoitaja totesivat ettei minkään laista sairaslomaa. Täh!? Heti kun koira vain kykenee niin liikuntaa vapaasti ja koira kovaan käyttöön niin hyvä tulee, leikkaus suoritetaan niin että lihakset jätetään rauhaan.  Mieli oli erittäin positiivinen ja lähdimme kuluttamaan aikaa leikkauksen ajaksi.

Palasimme hakemaan Malin ja Talvio kertoi leikkauksen onnistuneen hyvin ja toipuminen voi alkaa. He painottivat liikunnan tärkeyttä. Olimme lukeneet netistä kuinka kuntoutumista voisi alkuun auttaa liinan avulla, niin että takapäätä kannatetaan ylhäällä jotta koira alkaisi varaamaan painoa takapäälle. Kysyin hoitajalta tästä ja hän totesi että näin tehdään, muttei hän uskonut Malin tarvitsevan liinaa. Hän sanoi että tämä tapaus nousee jaloilleen varmasti nopeaa ja energinen luonne auttaa kuntoutumisessa. Ja niinhän siinä kävikin. Mali nukkui automatkan Turkuun ja pihassa nosti pään ylös "jaahas, ollaan kotona". Kannoimme pehmeän pedin keittiöön ja aitasimme alueen. Mali pällisteli pedistä hetken ja päätti että nyt ollaan nukuttu tarpeeksi ja nousi jaloilleen. Jalka oli selvästi kipeä, vähän hän yritti mallailla sille askelia, mutta könkkäsi kolmijalkaisena eteenpäin, tosin ei mikään ihme, leikkauksesta ei ollut montaa tuntia!

En tiedä miten nopeaan näiden tapausten kuuluu toipua tai nousta jaloilleen, mutta nyt kun leikkauksesta on kulunut kolme päivää Mali alkaa olemaan oma itsensä. Eilen kasvattaja tuli käymään ja toi Malille uuden lelun ja herkkuja. Lelu meni kovaan käyttöön kun neiti halusi leikkiä ja riehua sen kanssa, herkutkin maistuivat. Pihalla ollaan töpsytelty ja kävyillä leikitty, välillä mennään kolmella jalalla välillä neljällä. Tuntuu että tunti tunnilta Mali varaa painoa enemmän ja enemmän jalalleen. Kova on tahto päästä lujempaa ja lujempaa eteenpäin. Tänä aamulla yritti jo nousta tajajaloilleen sänkyä vasten. Jalka on varmaan vielä arka, mutta nyt näyttää positiiviselta :)

Ajatuskin siitä, että olisi tehnyt toisen päätöksen tuntuu kamalalta. Toisaalta tämän pennun elämän halu ja tekemisen meiniki on ollut alusta asti sitä luokkaa, ettei sitä toista päätöstä olisi todennäköisesti olisi voinut tehdä ilman 100 eläinlääkärin mielipidettä. Tuntuu myös niin hyvältä kun Talvio antoi niin hyvän ennusteen. Ajattelin vaan, että hän on nähnyt varmaan kaiken näköistä ja tehnyt tämän tapaisia leikkauksia jo kauan, joten uskon että hänellä on myös vahva kokemus. Onneksi Mallilla ei ollut mitään perinnöllistä sairautta, ja "onneksi" vika oli lonkassa sillä hyvät lihakset auttavat paljon. Tämä pentue on nimittäin pääkopaltaan niin hyvä, Mali ja veljensä Romeo ovat pieniä energiapakkauksia, joilla leikin riemu ei tunnu loppuvan. Lonkan takia Malia ei tarvitse poissulkea jalostuksesta, tosin asia ei ole mitenkään ajankohtainen enkä ole kasvattajan urasta haaveillutkaan. Aika näyttää mitä tulevan pitää.

Kasvattajan tuki on ollut aivan korvaamatonta tässä tilanteessa. Tälläisinä aikoina ehdottomasti punnitaan millainen kasvattaja on. En olisi varmaan ikinä selvinnyt tästä ilman Tarjan tukea ja valmiutta kuuntelemaan. Olen voinut turvautua häneen ja purkaa mieltäni, hän on ollut mukana koko ajan ja jaksanut kannustaa kokoajan. Parempaa kasvattajaa ei varmaan voi saadakkaan!

Nyt tätä kirjoittaessani, Mali leikkii vieressäni narulelulla. Ei voi kun hymyillä, kuinka sisukas pieni puudeli meillä on! Mali <3

Asiakaslähtöinen ajattelutapa agilityssä?

Entisenä kaupantätinä aloin pohtimaan, onko agilityssä asiakkaita? Mielestäni on, on asiakkaita jotka tulevat kilpailemaan ja maksavat tästä palvelusta, ja on paikallisia asiakkaita jotka maksavat siitä että saavat käyttää esteitä ja hallia treenaamiseen. Ja tietenkin on asiakkaita jotka maksavat koulutuspalveluista. Meille koulussa on toitotettu asiakaslähtöistä ajattelutapaa; arvostetaan asiakasta ja otetaan asiakkaan tarpeet huomioon tuotteen/palvelun kehittämisessä, sitten on se toinen puoli, eli asiakaspalvelu.

Harrastaja määrät kasvavat seuroissa ja vanha kunnon talkoo henki on kuolemassa. Kiire ja stressi kasvavat arjessa, jaksaako kukaan olla enää kiinnostunut siitä hiekkakentästä missä hyppyytetään näitä rakkaita nelijalkaisia?

Palataan asiakaspalveluun. On selvää: jos henkilö antaa rahaa saadakseen jotain, on kysymys osto tapahtumasta. Tällöin kaupan osapuolina ovat asiakas ja myyjä, ja tällöin tapahtuu asiakaspalvelua, joko negatiivistä tai positiivista. Esim. kampaamopalvelut tai ruokaostoksien teko kaupassa, on selvää, että kysymys on asiakaspalvelutapahtumasta. Jos useampi asiakas toivoo tiettyä väriä kampaajalta, tämä hankkii kyseistä väriä pitääkseen kiinni asiakkaista. Mikäli samassa korttelissa toimii kaksi kampaamoa, on kampaajalla yhä suurempi syy panostaa asiakaspalveluun. Varsinkin jos hintataso ja palvelun laatu ovat suurinpiirtein samat, asiakas valitsee kampaajan joka kohtelee asiakastaan arvokkaasti ja palvelutapahtuma on miellyttävä.

Miten tämä nyt liittyy agilityyn? Kilpailijat ovat asiakkaita seuralle, he tuovat suuria (?) summia rahaa, jolla voidaan ylläpitää harrastuspuitteita. Kilpailijat valitsevat tietenkin kilpailut etäisyyden ja ajankohdan mukaan, mutta voiko palvelu kilpailupaikalla vaikuttaa valintaan? Tietenkin voi! Jos kilpailija kokee saavansa hyvää palvelua, hän palaa uudelleen kilpailemaan samaan paikkaan. Esimerkkinä voin mainita taannoiset Hukka Putken kilpailut. Koin asiakkaana saavani erittäin hyvää palvelua, työntekijät olivat iloisia ja kannustavia, sisäänheittäjä teki enemmän kuin tehtäviin kuului, jos kysyin jotain asia selvitettiin. Kilpailutilanne oli miellyttävä ja varmasi palaan uudelleen kilpailemaan seuralle. Jos kokemus olisi ollut päinvastainen, työntekijät happamia ja vastaanotto ilmottautumisessa töykeää, olisi minulle jäänyt epämiellyttävä olo, enkä varmasti palaisi enää seuran kilpailuihin. On huomattavaa, että työntekijöiden mieliala on tarttuvaa kilpailijoihin, aivan kuin supermarketin kassaneidin palvelu. Poistuessaan asiakkaalle voi jäädä joko negatiivinen tai positiivinen mielikuva, tämä määrää palaako hän uudelleen, varsinkin jos hänellä on vaihtoehtoja.

Mutta voiko agilityseuroja täysin rinnastaa kampaamoihin tai kauppoihin? Ei. Eronahan tietenkin on se, että kaupoissa työntekijöille maksetaan palkkaa, seurat toimivat vapaaehtoistyönä. Mutta mikä saa ihmiset työskentelemään kilpailuissa ilman palkkaa? Tähän löydän kaksi selkeää syytä; pakko jonkin uhan alla tai sitoutuminen organisaatioon. Nykyisin seuroissa on yleisenä käytäntönä tietyn tuntimäärän työpanos kilpailuissa harjoittelupaikkaa vastaan. Tämähän on aivan ymmärrettävää; harrastaja antaa tietyn työpanoksen seuralle ohjattua harjoittelua vastaan. Mutta huomataanko seuroissa, että kysymyksessä on jälleen tietynlainen ostotilanne, kauppavälineenä on vain rahan sijasta harrastajan työpanos. Palataan tähän myöhemmin.

Toinen tapa jolla harrastajat saadaan työskentelemään kilpailuissa on heidän sitoutuminen yhdistysorganisaatioon. Harrastaja kokee vahvaa sitoutumista yhdistykseen ja haluaa tehdä töitä sen eteen. Keskisen ja Soilen (2005) kunnallisalan kehittämissäätiön julkaisussa nro 59, Alaistaito -luottamus, sitoutuminen ja sopimus, käsitellään alaistaitoa ja työntekijän sitoutumista organisaatioon. Vaikka julkaisussa onkin kyse kunnallisalojen työntekijöistä, samat asiat pätee mielstäni myös seuraorganisaatioon.

"Sitoutuminen näkyy tai tuntuu yksilön sisäistettynä vastuun ottamisena työpanoksestaan ja suoriutumisestaan niin että suoriutuminen on merkityksellistä yksilölle ja palvelee myös organisaatiota. Sitoutuminen on tapa, jolla yksilö suhtautuu organisaatioonsa, ja halukkuutta antaa energiaansa ja osaamistaan organisaation käyttöön." Seurojahan pitävät pystyssä nämä sitoutuneet harrastajat, jotka haluavat antaa energiansa ja työpanoksensa seurojen eteen.

Mutta kuinka saadaan sitoutuneita työntekijöitä/harrastajia? On selvää, etteivät kaikki harrastajat halua sitoutua seuraansa, mutta aina joukosta löytyy niitä henkilöitä jotka tuntevat vahvaa sitoutumista organisaatioonsa. Tässä vaiheessa isoon merkitykseen nousevat seurojen ns. johtohenkilöt, työelämässä heitä kutsuttaisiin pomoiksi. Yksi johtajan tärkeä ominaisuus on huomata sitoutuneet ja hyvän alaistaidon omaavat henkilöt ja kannustaa heitä toimimaan organisaation hyväksi. "Vaikka alaistaidoista ei virallisesti maksetakaan, silti viisas esimies havaitsee ne työntekijät, joiden alaistaidot ovat monipuoliset, ja palkitsee heitä erilaisin muin kuin rahallisin keinoin, esimerkiksi arvostusta antamalla, entistä palkitsevampia tehtäviä tarjoamalla ja vastuuta jakamalla tai muilla työntekijän merkityksellisiksi kokemilla palkkioilla". Tällähän nimenomaan seura-aktiivit ja kouluttajat jaksavat toimia, he saavat arvostusta ja kiitosta. "Mikäli alaistaitojen monipuolinen käyttö jää huomiotta, työntekijä helposti turhautuu, vetäytyy vastuusta ja laskee vaatimustasoaan työkäyttäytymisensä suhteen. Tämä voi tulla organisaatiolle kalliiksi".

On siis selvää, että seurojen johtohenkilöillä on suuri rooli toimia myös ns. motivaattoreina ja kannustajina uusia harrastajia kohtaan. Ei riitä, että harrastaja on sitoutunut ja halukas antamaan energiansa seuran eteen, johtohenkilöiden tulee luoda ympäristö missä tämä on mahdollista. Tästä syystä on mielestäni selvää, ettei yhdistysorganisaatiossa pääse pitkälle legitiimivaltaa (asemaan, arvoon perustuva vallanlaji, "koska minä olen asemassa x- sinä teet kuten sanon") käyttäen. Mikäli yhdistyksen johtotehtävissä on useampi karismaattista valtaa (persoonallisuuteen, karismaan perustuvaa valtaa) omaavaa henkilöä, on myös helpompi rekrytoida harrastajia erinäisiin tehtäviin.

Mutta miten tämä kaikki liittyy asiakaspalveluun? Kun ensimmäistä kertaa harrastuksen pariin, kilpailemaan tai talkootyötilanteeseen tuleva henkilö saa hyvää palvelua, hän haluaa harrastaa, tulla uudelleen samaan paikkaan kilpailemaan tai tulla uudelleenkin talkoilemaan tai kilpailuihin töihin. Seuran johtohekilöt luovat tämän mielikuvan joko positiivisesta tai negatiivista tilanteesta henkilölle. Jos tämä henkilö kokee negatiivisena tämän kaupanteko tilanteen (kisoihin töihin tai talkoilemaan tulvan henkilön kaupanteko väline on oma työpanos), hän voi siirtyä käyttämään jonkin muun palveluita ja todennäköisesti muistaa myös mainita kokemuksestaan kavereillekkin. Mikäli esim. alkeiskurssin vetäjä tai kilpailuiden ylitoimitsija on karsimaattista valtaa omaava henkilö, joka antaa positiivista palautetta ja jaksaa innostaa henkilöitä, kaupanteosta jää postiivinen mielikuva. Tällöin asiakas tulee mielellään kilpailuihin töihin ja/tai jatkaa seuran riveissä lajin harrastamista, hän suosittelee lajia/työnteko kavereilleenkin ja jakaa postiivista kokemustaan eteenpäin. Hän alkaa pikkuhiljaa kokea kuuluvansa yhdistysorganisaatioon ja haluaa tehdä enemmän sen eteen, hän on myös ylpeä edustaakseen seuraansa.

Ja loppuun vielä vertauskuva pienenä muistutuksena. Koiran voi opettaa kahdella tavalla menemään maahan: painamalla kädellä selästä, jolloin koiralla ei ole vaihtoehtona kuin mennä maahan, tai palkitsemalla se kehuin ja namein joka kerta kun se menee maahan. Kummallakin tavalla lopputulos on sama: koira menee maahan. Erona on kuitenkin koiran ilme kun se menee maahan.

Kodan ja Mayan kisailuja

Tässä järjestelin videoita koneella, kun kaikki treeni/kisa/muut ovat aivan sekaisin kansioissa. Löytyipä pari "vanhaa" videoo viime kesältä.

Tässä MayMayn ihan ensimmäinen virallinen kilpailu juhannuksena 2011, ikää neidillä 18kk. Luojan kiitos meno on hieman parantunut! Tässä kisassahan mulle tuli älynväläys -Mayalle ei ole opetettu rengasta! Hups! Kaikkea ei voi aina muistaa :D

Ja sitten se Kodan rata jolla saatiin joukkuepronssia SM-kisoissa viime kesänä:)

Tällähetkellä Kodan kanssa on menossa "aina se joku pikku juttu" -kisoissa. Ihan ottaa päähän kun aina sattuu joku virhe! Rima tulee alas, pituuden palikka, kontaktivirhe ja hyvin tyypillisesti: keinun ohitus !?! Tietysti positiivista on se, että radat on muuten hyviä. Mutta ei vaan motivaatio jaksa kisaamista jos tulostaso on 5,5,5,5,5,5,.... muuten hyvillä radoilla..

Maya on avannut nolla saldonsa kolmosissa: TSAUn kisoissa nollaprosentti oli 100%, eli tuplat ja viime ATT:n kisoissa hyl (karkas lähdöstä ja hyppäs mun seläntakaa hypyn) ja 0. Eiköhän se siitä :)

Innan ja Malin reenailuita

Kun tässä on vierähtänyt tovi viimeisestä päivityksestä, täytynee kirjoittaa vähän kuulumisia. Nyt aluksi päivitellään lasten treenailut ja toivottavasti tulee parin päivän sisällä isompien kisavideot ;)

Koirien kanssa ei ole kerinnyt juurikaan tekemään, oppari ja koulu painavat päälle niin pahasti. Kai sitä täytyy valmistuakkin joskus... huih!

Mali

Aloitetaan nuorimmaisesta. Mali on osoittautunut aivan mahtavaksi pikku puudeliksi. Jo heti ensimmäisestä päivästä lähtien oli huomattavissa piilevä hulluus. Niinhän sitä sanotaan, koiran käyttäytymisestä 20% tulee geeneistä ja loput 80% ympäristötekijöistä.. Malin kohdalla tämä tarkoittaa 20%= ulkonäkö (näyttää puudelilta) ja 80% on pumia :) Loistava valinta siis tähän laumaan. Inna pitää Malia pentunaan: ne leikkii (syvä huokaus..), nukkuu samassa kopassa ja Inna puhdistaa päivittäin korvat, pyllyn ja silmät :)

Mali on käynyt pentukoulussa Veli-Matin kanssa ja tekee mielellään töitä. Aksassa ollaan tehty hyppy-hyppyä, valssia ja putkea. Pääosin Mali treenaa leikkimistä hallilla. Tässä pieni näyte Malista (..ja joo, tiedän -hyppää rimojen yli :/ )

Se mikä on ihanaa tuossa puudelissa, se leikkii! Se haluaa tehdä töitä ja leikkiä! Pitää vahvistaa toooosi paljon, että se jaksaisi olla isonakin tuollainen :)

Inna

Täytyy sanoa että kaikkien hankaluuksien jälkeen alkaa näkymään tunnelin päässä valoa! Kun on tehnyt niiiiin paljon töitä (tai hakannut niiiiin paljon päätä seinään, työ määrästä en tiedä..) On ihana nähdä hieman edistystä. Tässä viimeksi kun treenailtiin, viereisellä kentällä meni huutava kettuterrieri, ja INNA PYSYI KENTÄLLÄ JA TEKI TÖITÄ! Voi sitä ilon päivää! Koirien ohitukset -ei ongelmaa. Hihnassa riehuminen -silloin tällöin. Voi, Innalle on kasvamassa aivot!

Tässä pari videota vimeisistä treenailuista viime vk-loppuna. Jep, töitä on paljon edessä, mutta eiköhän tämä tästä! Uskon, että vauhtia tulee rutkasti enemmän kun kokemus karttuu. Pääasia, että neidillä on halua tehdä töitä (eikä huutaa aidan vierellä ). Neidillä on ikää kohta se vuosi, joten rimatkin nostettiin 40cm, kohta päästään tekemään täyttä keppisarjaa ja kokonaista puomia. Niin se aika rientää!

Isojen (Koda&Maya) kuulumiset lupaan ja vannon päivittäväni piakkoin.. hehe, katotaan sit parin kuukauden päästä! :D

Villakoiran pennun käyttöohjeet

1. Älä anna 3 ensimmäisen päivän hämätä, pentu on oikeasti aktiivinen.

2. Älä anna pienen koon ja söpöyden myöskään hämätä, pentu iskee terävät hampaat kiinni mielellään korviin, nenään ja huuliin.

3. Älä pidä hauskana kun pentu ensimmäisen kerran suukottelun yhteydessä alkaa järsimään kasvojasi, se ei ole parin päivän päästä enää kivaa.

4. Pentu nukutetaan syliin ja siitä siirretään koppaan nukkumaan, muuten se ei nukahda.

5. Älä anna pennun nukkua illalla, muuten se ei nuku yöllä, eikä kukaan muukaan nuku.

6. Pennulla ei ole oikeasti mitään hätää kun laitat sen omaan koppaansa, vaikka se huutaa kurkku suorana puoli tuntia.

7. Pennulla ei ole silloinkaan hätää kun se huutaa leikkiessään muiden koirien kanssa, se filmaa ja paljon.

8. Pentu syö pääosin kerran päivässä hieman nappuloita, muut ruokailut se närppii jauhelihat ja raejuustot kupista.

9. Pennulle on turha pukea mitään vaatteita ulos, se osaa riisua ne todella nopeasti pois.

10. Pentu tarvitsee paljon rakkautta, kokemuksia ja iloisia leikkihetkiä, jotta siitä tulee maailman paras villakoira :)